Nokialle liitämään-kiitämään illalla ja Hipardi oli noh... vauhti päällä ;) Vähän sillä oli liikaa asennetta alkuun ja hirvittävästi vauhtia (mikä ei kyllä ole huono juttu - koira ei koskaan voi olla liian nopea ;)) mutta rata meni sit säätämiseksi. Ei nyt mitenkään paskastipaskasti mennyt mutta en nyt oikein voi sanoa että missään mitään sen suurempaa järkeäkään oli. Vähän semmosta "no koitetaan nyt näin" juttua ja "tossa menee pitkäksi" (jep, mutta mitäs tehdään ettei menisi?). Kuviot ok, sen takia että Hip on niin hyvä, ei sen takia että olisi ohjattu oikein.

Harmitti jälkikäteen että miks en vaan "viheltänyt peliä poikki" niin sanotusti. Hipin kanssa on ihan turha tehdä tuollaista, siis sitä että on joku hankala kuvio ja sit vaan "tuumataan ja koitetaan" mentaliteetilla: no kun tämä ei onnistunut kokeillaan sitten tätä. Ehkä sekään ei onnistu. Vaan jos on hankalaa, niin silloin pitää olla selvät sävelet mitä tehdään ja että ne jutut oikeasti katsotaan. Jos ei ole em. resursseja niin sit mieluummin helpompaa harjoitusta, se on kannattavampaa pitkällä tähtäimellä.

Minnalta tuli hyvää vinkkiä "jenny-käännöksiin" ja sitä otettiinkin useampi toisto. Hip osti sen kyllä tosi hyvin. Tai siis olen mä joskus kesällä sille niitä tehnyt, mutta en nyt aikoihin. Saatiin myös "kouriintuntuva todiste" siitä että Hip todellakin tulee käteen kun otan sen haltuun... purema jäljet. (viime viikolla puri ranteeseen kun treenattiin hiukan "näppiin tulemista" - tuli! :o) Tosi mahtava juttu kun on tuo Minna apuna katsomassa että milloin ollaan linjalla ja milloin mitäkin. Kiitos Minna!

Parin viikon päästä onkin sit itseasiassa Minnan huki vetää treenit ja "joululahjana" vielä Timonkin treenit :) Innolla odotetaan niitä :)

Lauantai-iltana siis liitojen perän tokoilua Annen johdolla ja... ei oikeastaan sen huonommin voinut mennä. Hipardi oli mukana täysin väärällä asenteella, ja toko ei olisi voinut kiinnostaa sitä oikeastaan yhtään vähempää. Aivan hanurista. Siis kyllähän se teki mutta sen ajatukset seikkailivat ihan jossain muualla. :( :( Seuraaminen oli ihan hirveää, hypyssä piti haukkua, nouto ei ollut korrektia kapula käyttäytymistä nähnytkään, jne... :( :(

Loppua kohden se alkoi skartpata ja jäävissä oli jo ihan jees, vimppana kaukot ja niissäkin hyvä asenne ja tekniikka vaikka yhden vaihdon sekoittikin.

Voi pylly :( :( Katselin Toivon ja Viljon menoa, kuinka kiihkeitä ja intensiivisiä ne ovatkaan. Kuinka ne vaan odottaa että milloin, milloin, milloin. Ja Hippa-Liisa sen sijaan... noo, voin mä ehkä tätä tokookin tehä jos ei nyt muuta ole tarjolla :(  Tai ei nyt noinkaan, Hip on taitava ja kyllä se tykkää, mutta edelleen musta tuntuu ihan kokoajan että se vaan käyttää tokoa mun kouluttamisen välineenä. Liikkeet ei ole mun vaan ne on Hipin. Ja siksi se on sellainen porsas mikä on.

Ahistaa. *tutta ja ärsyttää.

Perjantaina ajeltiin Hipiäisen kanssa Turkuun saamaan satikutia Jaakolta... satikutia siitä kuinka toinen varmistelee ja toinen pelleilee. Eli jatkossa, rohkeampaa, rohkeampaa ja vielä kerran rohkeampaa ohjausta. Mä vaan hiivin nyt ja varon niin kovasti. Ja Hipardia laitettava enempi töihin, vaadittava jo enemmän.

Ohjauksista tesmailtiin sylivekkiä, jaakotusta ja twistiä. Siis silleen kuinka ne kuuluu tehdä oikeasti :) Ja ajoissa alta pois. Oli kyllä - jälleen kerran, huikaisevaa huomata kuinka taitava pieni koira Hippa-Liisa on, kun sen vaan pistää tekemään eikä jeesaile joka kohdassa.

Ja ihan super kääntyjä se kyllä on :o :o Kuulemma jo melkein ärsyttävän hyvä. Ja antaa ärsyttävän paljon anteeksi käännöksissä (ts. rimat pysyy ylhäällä lähes aina). 

Lauantaina piipahdettiin Nokialla treenailemassa sit "natsia". Eli nurkka hyppyä, hypylle painamista, ennakoivia käännöksiä. Ennakoivat meni ok, mutta nurkka hyppyyn ja painettavaan hyppyyn joutui molempiin kerran huomauttamaan että niin... mitäs sulle sanottiin? Että kukas se on se joka määrää suunnan? Hyvin otti pieni onkeensa vihjeen :)

Jaakotuksia, välistä vetoja, ennakoiva käännöksiä sekä twistejä yleisesti. Myös pujottelun häirintää jonkun verran ja kepitystä päin seinää.

Keinu muutamaan kertaan, eka kerralla tuli kokonaan maahan asti (herra ties milloin viimeksi otettu keinua): kysyin että noinko se tehdään? Ja pääsimme asiasta yhteisymmärrykseen. Puomi ja A alastulot joka kerta täydelliset mutta puomin nousu... hö-höö, ei hajuakaan. Eli palataan askel taakse päin. Otettiin pelkää alastulon hakemista naksulla.

Liitojen jälkeen jäätiin tokoilemaan, mutta niistä sit myöhemmin lisää.

Keskiviikkona Hip pääsi reilun kahden viikon tauon jälkeen - eikä vain tauon, vaan totaali loman: ei lenkkeilyjä juurikaan, ei leikkimistä, ei ulkona oloa, viimeinkin liitämään-kiitämään. Ja jottei homma olisi ollut "näin" helppoa, niin lisäksi emännällä on ollut varsin vaiherikkaita viime päivät, varsinkin eilinen oli melkoista hulinaa ja "kovalevy" todella suurella rasituksella... Ratoina oli Raunon ratoja tehoviikonlopulta, ei siis mitään "läpihuutojuttuja" vaan teknisesti haastavia + sellaisia missä koira todellakin pääsi vauhtiin!

Eli lähtökohta: todella tekniset radat jossa koiran vauhti pääsee kasvamaan hurjaksi, "muissa maailmoissa" oleva ohjaaja ja  14 päivää sohvalla maannut Hipardi... Mitähän tuollaisesta keitoksesta tulee??

No hyvää tietenkin!!! Aivan mieletöntä oli meno, hyvässä mielessä siis :) Toki, radoissa oli niin vaikeita kohtia että mun ja/tai Hipin osaaminen ei yksinkertaisesti joka kohtaan riittänyt, mutta ne kohdat mihin riitti... huikaisevaa. Ja se asenne - parin viikon tauko ei näkynyt missään, ei Hipissä, ei ohjaajassa, vaan aivan kun oltaisiin oltu radalla viimeksi eilen. Ei mitään paniikki apua-apua mitä mä teen hommeleita ja vaikka joissakin kohdin olin epävarma sain silti ohjaukset toimimaan. Ei mitään hätää vaan olo oli kuin olisi tullut takaisin kotiin :o  siinnä me mentiin: me - Hip ja minä. Yhdessä. Oli sellainen seesteinen, hyvä olo.

Ja entä Hip sitten? Parin viikon makailun jälkeen varmaan hulluna sinkoileva ja huutava villipeto? Ja pah! Siis joo, Hip oli hitusen itsenäisempi kuin ennen: estehakuisempi ja luki rataa voimakkaammin itse. Ennakoi enemmän kuin tavallisesti. Mutta sen asenne oli aivan täydellinen! Keskittynyt, teki töitä täysiä muttei takuulla vetänyt mitään "hatusta". Ennakoinnin vuoksi tuli jonkun verran tilanteita joissa Hip meni "mä tiedän, mä tiedän, me käännytään tonne, älä nyt tee tästä niin vaikeaa" kohtia jos/kun jouduttiin toistamaan samaa kohtaa useamman kerran. Ja yhdellä kulma hypyllä Hip Peten mukaan jo hieman pelleili -> veti hypystä kylmän rauhallisesti ohi koska HÄN kyllä TIETÄÄ että käännytään puomille. Et noissa nyt lisää vaadetta sitten jatkossa.

Parin viikon tauko ei näkynyt mitenkään haitallisesti pienen käytöksessä vaan se kiisi rataa äänettömänä nuolena, aivan kuten ennenkin. Ei mitään säätämistä, haukkumista, hutilointia. Loistava, loistava, loistava Hip pieni :)

Pete oli ystävällisesti tullut taas meitä jeesaamaan. Harkka aloitettiin sillä samalla radalla missä mulla oli tosi suuria vaikeuksia Raunon treeneissä tuon alun kanssa. Eikä  se ollut yhtään sen helpompi nytkään. Kokeiltiin eri vaihtoehtoja, alkuun pakkovalssia 2 aidan takana mutta se ei vaan ollut Hipille looginen. Jotta sai 3 aidan onnistumaan, oli pientä ihan pakko ohjata ensin "väärään" suuntaan. Hip tuli niin lujaa ja luki rataa niin voimakkaasti että muulla tavoin se ei vaan kääntynyt oikein.

Pete ehdotti "Wattsia" eli 2 aidalle takaa kiertoon ja ihan kuonosta vetämällä yli, lähetys 3 aidalle ja edestä kääntö 4 aidalle. Se oli kaista paras vaihtoehto Hipille. Ja sitä paitsi, ehdin silti ihan jees putkelle. En nyt ihan nenästä vetämään mutta kuitenkin. Ja väittäisin että myös Hip oli sitä mieltä että tuo tapa oli paras. En ole nyt vuoteen juuri "Wattseja" tehnyt ja homma oli hakusessa, olin hikan jäljessä ja muutenkin tuntui epävarmalta mutta silti Hip luki ohjauksen täydellisesti, eteni kuin luoti ja hiiren hiljaa! Se kertoi sen että tää oli sille se selkein ja yksinkertaisin vaihtoehto. Selkeys ja yksinkertaisuushan olivat Raunollakin tuon treenin ajatus, mutta kuten silloin jo epäilin, ne vaihtoehdot mitä silloin tehtiin olivat varmasti selkeitä ja yksinkertaisia jollekin toiselle koiralle. Mutta ei Hipille. Eikä sitä selitä pelkästään se että Hip on nopea, tai se että se on BC. Mun käsityksen/ajatuksen mukaan se selittyy sillä että Hipillä on niin täydellisen oikea asenne agilityyn. Se on _oikeasti_ töissä radalla ja tekee töitä mulle. Sellainen juttu hiukan muuttaa asetelmaa siitä mikä on yksinkertaista ja selkeää ja mikä ei.


Puomin nousukosketuksista ei ollut täydessä vauhdissa tietoakaan, eli treeniä, treeniä, treeniä. Tuo tulee olemaan vaikeaa kun viivytin näin kauan nousujen opetuksen alkua, nyt Hipillä on niin kova palo päästä loppuun että palon luominen ottaa nousu on paljon vaikeampaa kuin huonommin motivoituneella koiralla. Täytyy miettiä lisää noita. Kyse ei mun mielestä ole siitä etteikö Hip olisi jo tajunnut nousua, se teki sitä hienosti ja hakeutui nousulle mahtavasti vaan siitä että mä en ole saanut synnytettyä sille mielikuvaa siitä että nousukontaktiin kannattaa myös koskea. Jotain lelu juttua kehiin varmaan/ jotenkin miettiä miten otan alastulon hallintaan. Luulisin että alastulon hallitseminen olisi "SE" juttu kun Hipardista on kyse.

Kivat treenit ja tuli kyllä taas mietittävää, kiitos Pete!!!

Nämä olikin meidän vikat ryhmä treenit WALATissa, hieman oli haikea olo kyllä mutta niin, eihän tässä mihkään amerikkaan muuteta :) Hei-Hei Salla, Arja, Kata, Venla, Sari ja muut, nähtäillään kisoissa ja tsemiä treeneihin!

Mutta on tuossa Hipin hyvässä, ei vaan loistavassa, asenteessa agilityssä myös yksi paha juttu... se että joka kerta kun mä nään tuon asenteen agilityssä, joka kerta mua riepoo aivan suunnattomasti se että jostain syystä en vaan saa tokoon tuota samaa. Ja se suorastaan vituttaa. Sama juttu vähän kuin paimennuksen kanssa: se ei niinkään risonut että homma ei edistynty, vaan nimenomaan se etä mä tiesin minkälaisella asenteella Hip osaa tehdä töitä: miltä se koira näyttää, miltä se tuntuu kun sillä on oikea asenne, ja en vaan onnistunut tuomaan sitä esiin paimennuksessa. Intoa oli muttei asennetta.

Sama juttu tuon tokon kanssa: kyse ei ole siitä etteikö Hip edistyisi, etteikö se osaisi, etteikö se tekisi tai etteikö sillä into riittäsi. Se osaa ja tekee kyllä, ja intoa... sitä pissa. se ei säädä, sillä on ihan hyvä ilme, se näyttää hyvältä... mutta ei tunnu! Se tuntuu "kädessä huonolta", takakireältä ja rumalta. Ja kun se tuntuu siltä... mua ei yhtään lohduta se että se on nopea, innokas ja tarkka. Mä haluan että se tekee oikealla asenteella. Se on se mun ongelma... kun keksisin miten saan otettua myös tokon "hallintaan" samalla tavalla kuin agilityn... No, ehkä joskus, Sirken ajatuksista sain poimittua jotain siementä...

Nyt huilimaan ja valmistautumaan kiireiseen loppu viikkoon: huomenna Turkkuseen ja lauantaina liitämään sekä tokoilemaan Annen johdolla :) :)

No, kysymyshän on retoorinen, tietenkin.

Ei. Ei voi. Hip on täydellinen.

Harmi tietenkin teille muille kun maailman paras, mahtavin, heinoin, upein, loistavin, *kaikki mahdolliset ylisanat kaikilla mahdollisislla kielillä* on vaan mulla, mutta minäs teet: kaikki ei voi voittaa :) Ei ole kuin yksi Hip ja se on mulla. Sorppa.

Joo, olen ihan helkkarin leuhka siitä et Hip on just MUN koira (jos nyt jollekin on vielä epäselvä tämä asia ;p). Ja kyllä, aion elvistellä asialla jatkossakin  :) (jos nyt jollekin on vielä epäselvä tämä asia ;p)

Ja kyllä, aion vastaisuudessakin hehkuttaa Hipardin täydellisyyttä kyllästymiseen asti (paitsi etten mä kyllästy Hipin hehkuttamiseen), mutta minkäs teet? Katsokaas kun ei voi olla hekuttamatta koska Hip nyt yksinkertaisesti vaan ON niiiiiiiiiiiiin HYVÄ! :)

Lauantaina ohjaaja pyörähti WALATin pikkareissa viettämässä "perinteistä" pikkaria ;o ;o Oli kyllä "perinteiset" sanan varsinaisessa merkityksessä, ja aika monella ;o Aivan kuin "Wanhoina hyvinä aikoina" - on kyllä ollut ilo huomata kuinka Wanha WALATin henki on noussut uuteen kukoistukseensa kuluneen vuoden aikana!

Perinteitä kunnioittaen ohjaaja sai siis olla myös palkintojenjako rivissä useampaan kertaan, kiitos siitä kuuluu erityisesti Hippa-Liisa Ampiaiselle :)

Hipardi-Gepardi palkittiin WALAT ry:n Vuoden Agility-Luppauksena kera hienon kiertopalkinnon, pytyn ja diplomin. Ja niin, saatiin vielä skumppaakin :) Pytystä tullaan nauttimaan skumppaa sitten myös niissä "varsinaisissa mitalijuhlissa" tulevaisuudessa. Skumppaa tulee silloin tosin olemaan tarjolla hieman enemmän ;D ;D

Lisäksi Hipiäinen pokkasi itselleen WALAT ry:n Vuoden MAXI Agilitykoira kisassa sijan 2, vaikka Hipiäisen kisakausihan oli puolet lyhempi kuin muilla - kauden alkaessahan Hip vasta opetteli putkea ja keppejä (ja ohjaaja epäili että noinko tästä koskaan mitään agilitykoiraa tuleekaan. Hidas hölmö joka kulkee kuono kiinni lapasessa ja nassuttaa vaan makkaraa :o :o)

Maxi-koirien voiton vei ansaitusti Teega & Venla jotka esittivät kesänaikana upeaa työtä ja kauden kruunasi nousu 2-luokaan. Kolmannelle sijalle päätyi Hipiäisen "isoveikka" SLP "jäähyväiskautensa" harvoilla, mutta näemmä sitä tasaisemmilla, tuloksilla.

Perjantai-ilta vierähti kouluttaessa uuden uutukaista ryhmää. Tosi kivoja sessuja ja ohjaajia muuten. Hommien jälkeen hyödynsin itsekin hallin treenimahdollisuuksia, eli Hipiäisen kanssa pienet lätkä treenit.

Himmpasen oli vaikeaa, Hip oli pari tuntia saanut kuunnella kuinka kaikki muut menee ja se ei, joten se oli jokseenkin meno päällä. Se seurauksena ei muistanut koko lätkä hommaa alkuun ensinkään vaan suoritteli iloisesti koko puomin häntä ojossa. No, kun kuitenkin naksautin sen osuessa nousuun, niin tulihan se lätkän koskeminenkin mieleen taas ja hienosti lähti sitä hakemaan.

Kerran kokeilin "kokonaista" suoritusta eli nenältä läpsälle ja ei, ei se oikeasti ole mikään hidas, Hip tulee nyt "nenälle" jotenkin niin hyvin, ettei sen tarvitse kerätä vauhtia uudestaan läpsää varten.

Edeltä lähetys "nenälle" on hyvä, samoin kierroista lähetys. Sen sijaan jos olen edellä, ei ymmärrä vielä nenää. Siinnä mielessä tosi kökkö homma et satoi tuo lumi :( :( Joutuu nyt fundeeraamaan miten tuon "vedätys nenälle" hommelin saapi treenattua, nooo.... eiköhän tässä jotain keksitä :) Ja sitä paitsi, voihan olla että lumi sulaa viikossa pois ja jos ei sula, enkä keksi miten tuota vois treenata jotenkin muuten niin... sit vaan täytyy koittaa ehtiä hallille useemmin.

Keskiviikkona muutamaan otteeseen pienet nousukontakti treenit. Eka sessio ihan pelkkänä lätkänä, ensin kädessä lätkä ja sit maahan. Hyvin lähtee. Vähän tehtoo mennä arpomiseksi/peruutteluksi naksun kanssa jos päästää "shoppaamaan" ihan vapaasti.

Toinen sessio lätkä "nousukontaktilla" - siis levyn päällä sisätreeninä ja treenailtiin jo lätkä haketumista. Nää sujui paremmin kuin pelkkä lätkä.

Illalla "hardcorea" eli oikean puomin avulla lätkää. Ensin ihan läheltä ja suoraan, meni tosi makeesti, ja kokeiltiin myös takaa kiertoja "nenään". Alkuun oli "tolppa" vielä apuna, mutta kolmen toiston jälkeen otin tolpan kokonaan pois ja silti teki sujuvasti oikein. Kun aloin lähettää kauempaa, eli oikeastaan puomin toisesta päästä asti, Hip tuli naksun jälkeen koko puomin ihan itse, eli ihan turhaan epäilin että jääkö sit kuin jumittamaan lätkälle.

Näyttää ihan hyvältä, eli positiivisella asenteella ja luottavaisin mielin jatketaan -näistä tulee vielä hyvät :) Tosin, nyt taas lepäillään loppu viikko, eiköhän tuossa nyt tullut Hipiäiselle sen verta aivonystyröiden hierontaa että jaksaa tylsyyttä taas loistavasti.

Hyvä "kuuppa" pienellä kyllä on!! Sehän on nyt ollut noin 10 päivää käytännössä "nolla treenillä", mitä nyt nuo muutamat kake sessiot á 3 min päivä ja nää lätkä treenit á 3 min/pv, no eilen saattoi mennä 6 min yhteensä kun oli nuo kolme eri kertaa. Eikä lenkkeilyjä juuri nimeksikään. Silti pieni lähinnä vain nukkuu sisällä, siellä sohvan takana. Nyt tällä viikolla on alkanut kulkea ajoittain lelu suussa tyylillä "vink-vink" ja ovella on aina sukkana pujahtamassa pihalle. Niin ja ei meinaa tulla ulkoa sisälle vaan tuijottaa vaan: koska reenataan?

Työkoira mikä työkoira :) Tollaset ne oikean työkoiran hermot pitääkin olla!!

Illalla painun maneesille, Hipiäinen jäi kotiin, sillä menin koutsaamaan Takkua ja Kataa. Vitsit mitä edistystä on tässä parissa viikossa tapahtunut! Ja että se Takku on niin makee koira!  (ja tää on multa hyvin sanottu, koska voin rehellisesti myöntää että en kovinkaan paljoa pidä terriereistä. Tai pienistä koirista ylipäätänsä) Se on ihan samanlainen kuin Hip! No joo,  vähän pienempi ja hitaampi kyllä :) Mut luonteeltaan, tykkään siitä kyllä kuin hullu puurosta.

Hipsulla alkaa olla kuuppa täynnä emännän toipilastreeniä, siihen malliin sai lelusiili (ilman vinkua ;)) kyytiä. Joten, vaikka rauhassa pitää mennä, niin aivonystyröiden hierontaa siis. Kaukot ei nappaa, ei sitten yhtään, joten päädyttiin - viimeinkin - aloittamaan nousukontakti treenit!! Kyllä tätä on odotettukin ;p

Hipardin nousukontaktithan on ihan retuperällä, tai ei retuperällä, vaan niitä ei yksinkertaisesti ole ;) Se, miksi aihe on venynyt ja vanunut näin pitkään... no, tokihan siinnä on ollut syynä ihan suoranainen laiskuus ja saamattomuuskin, mutta oleellisin syy on ollut se ettei ole ollut visiota. Ei visiota siitä mitä, miten ja mikä on päämäärä.

Itse koen suurimmaksi ongelmaksi sen että Hip ei osaa aktiivisesti, eikä näin ollen myöskään itsenäisesti hakea nousukontaktia. Toinen, mun mielestä ei ihan niin suuri, ongelma on nousut kun kontaktille päästään lähestymään aivan suoraan ja suurta vauhtia. Pystyn toki säätelemään Hipin nousuja ohjauksella/rytmityksellä, mutta...

No, ensinnäkin keinulla ohjaaminen/rytmitys on tosi vaikeaa koska kuitenkin lähtökohtana on se että keinulle mennään tosi nopeasti. ÄmÄm:missä näki kuinka nimenomaan keinun nousu tuotti vitosia :( Joten... ei kovin hyvä idea. Siis jos ei halua keinusta hidasta. Toisekseen, rytmitys/ohjaaminen ei auta siihen että Hip hakisi itsenäisesti nousua -> este ei ole itsenäinen.

Hakuihin mietin Jukalta saatua ideaa "tolpatuksesta" ja on sitä tehtykin. Mutta se ei ole edistynyt. Vosi edistyä jos tehtäisiin vaan järjestelmällisemmin, mutta sitten... se taas ei auta suoriin lähestymisiin! Joutuisin joka tapauksessa joko opettamaan kaksi erillistä tapaa tai turvautumaan ohjaamiseen suorissa nousuissa. Ja noista kumpaakaan mä en halua. Varsinkaan tota ohjaamista koska en ole ajatellut joutuvani ohjaamaan Hipardia aina ylös menolla. Kyllä sen on tehtävä se itse. Joten siitä lähdetään että Hip opetetaan hakemaan nousu itsenäisesti ja jos kaikki menee käsikirjoituksen mukaan, "tolpatusta" ei tulla edes tarvitsemaan. Ja jos tullaan, niin se on kuitenkin melko helppo homma sit lisätä mukaan kuvioon kun Hipillä on jo valmiina jokin käyttäytymismalli.

Yksi vaihtoehto olisi ollut että tekisin nousun ja laskun tismalleen samalla tavoin.... mutta. Mä en halua samanlaista nousua kuin mitä on lasku -> liian hidasta. Joten nousu lätkällä, mutta ei tassuja ja toivotaan että siitä tulee "isona" nopea mutta varma.

Treeni aloitettiin..... NAKSULLA!! (heh, mä ongin sen nääs takaisin Vantaanjoesta ;p) Meni yllättävän hyvin :o :o Hip ei saanut mitään separeita naksuttimesta, toki sitä peruuttamista tuli heti kättelyssä mutta melko hyvin pysyi paketti kasassa. Ja loppujen lopuksi taisin saada sen tajuamaan mitä siinnä haettiin MUTTA, ei sitä taaskaan tehty oikeaoppisesti naksuttimella. Siis ei siten kuten naksuttimella pitäisi kouluttaa. Ei,  koska en edelleenkään tajua, miten ihmeessä ko. vekotinta käytetään supernopean koiran kanssa? Sanokaapa te viisaammat. Joo-o, niinhän sitä väitetään että naksutin on loistava nimenomaan supernopeille koirille vaan mä en tajua millä tavoin muka? Miten ihmeessä mä muka vahvistan yhden toivotun "tempun" naksuttimella jos (KUN) koira tekee samaan aikaan vähintään viittä muuta asiaa? Mistä se tietää tuliko naksaus siitä kun se koski kuonollaan lätkään? Vai siitä kun se haukahti? Vai siitä kun se heilutti häntää? Vai siitä että se räppäsi etujalallaan? Vai siitä että se peruutti? Tai istui? Niin, mistä???

Ja turha vastata että siitä kun naksaus tulee just sillä hetkellä kun koira tekee sen mitä toivottiin (tässä tapauksessa nenäkosketus) sillä ongelma on siinnä että Hip tekee KAIKKI nuo asiat samaan aikaan. Älkää kysykö miten se on mahdollista mutta niin se vaan on. Naksuttimen ääni on aivan liian hidas Hipille ja se oikeasti pystyy tekemään sen sadasosasekunnin sisällä kaiken tuon (ja paljon enemmänkin).

Just viime viikolla yksi "viisas" naksuttimen hienoudesta hehkutti ja joo, se on kuule Sanna se ajoitus ja blaa-blaa-blaa-blaa.... No niin ,ajoita tuossa nyt sitten. Hehkuttajalla itsellään ei ollut beecee:tä (vielä moitti niitä kun ne ovat niin epätarkkoja ;p) ja Hipiäinen kun on vieläpä sit beeceeksikin melkoisen... hmmmm.... ripeä ;) Joo, olen mäkin pystiksiä opettanut naksulla, viimeksi viikonloppuna SLP opiskeli peruuttamista ja se sujui aivan kuin oppikirjoita. Sujui koska sillä elukalla on niin pitkät piuhat että eihän se tee samaan aikaan kuin yhtä, max kahta asiaa. Helppohan siinnä on merkata että peruuttaminen on se mitä haetaan eikä esim. kuonon nuolaisu tai taaksepäin vilkaisu.

Ja siitähän se homma sit lähti taas repeämään. Se ei voinut yhtään tajuta että mikä noista em. toiminnoista oli se mistä naksu tuli, joten alkoi shoppaamaan rajummin ja rajummin. Kohta sillä oli sitten 10 eri toimintoa mitä se teki tismalleen samaan aikaan. (älkää _todellakaan_ kysykö miten se on mahdollista). Ehdin viheltää pelin poikki ennen kuin sekosi aivan täysin. Ehti peruuttamaan vasta 4 metriä ;p

Lisäsin painetta (namut selkeästi esille Hipin eteen) ja nimesin tehtävän. Ensiksi piti odottaa, sit annoin käskysanan (mitä Hip ei tietenkään tajunnut, mutta se tajusi että nyt mä haluan sen tekevän jonkun _yhden_ tehtävän. ) Se nousi ja funtsi... hmm... ei käsimerkkiä, joten tää ei varmaankaan ole kaukoja... namit on tossa mutta luulen että niitä ei saa ottaa, joten... se ehkä liittyy jotenkin tohon lätkään... ja nenä ja naks. Loppujen lopuksi sanan ja kosketuksen välillä oli aikaa enää noin sekunti ja kiitos "lisä paineen" Hip teki vain ja ainoastaan tuon _yhden_ tehtävän. Eli koski lätkää nenällä. Ei haukkunut, ei peruuttanut, ei istunut, ei mennyt maahan. Vain ja ainoastaan koski nenällä.

Toipilastreeniä ettei ihan pää hajoo... Ihan pienet kauko-sessiot, pääasiassa koitin vahvistaa s-m ja s-i käsimerkkejä. Sekä tehostaa taaksepäin istumista lisää, eli leikittiin peruuttamista ;) Hipsu tykkäsi - oppi leikin joka menee niin että syöksy kohti ohjaajaa, tökkää ohjaajaa mahaan ja peruuta hulluna pari, kolme metriä istumaan tai maahan ;p Vähän lähti lapasesta siis (ai vähän??) Ja hienostihan tuo näyttää tosiaan pystyvän tekemään kaikki vaihdot *ihan itse* eikä vauhtiakaan puutu... harmi ettei tällaista upeaa oma-aliotteisuutta ja nopeutta arvosteta kokeissa vaan pitää tehdä vaihdot _käskystä_ ja vielä odottaa kuolettavan tylsät sekunnit ennen kuin saa vaihtaa. Kyllä BeeCee on helppo ;)

Hienoa on se että haukkuminen loisti edelleen poissa olollaan :) Ja nopeus ja oma-aliotteisuuskin pysyivät ihan melkein kasassa vaikka Hipardilla oli "se ilme" (muiden blogeissa ilme on hyvä juttu, tässä blogissa ei ;p)

Näin Räsäskää lauantaina ja tuli kauheet syyllisyyden tuskat... Sit se mokoma vielä sai mut tuntemaan itseni entistä syyllisemmäksi kun sanoin että en taida uusia korttiakaan... Melkein jo avasin koekalenterin, mutta tulin sitten järkiini. Toivottavasti päästään parin viikon päästä Annen treeneihin, jos saisi vaikka jonkun tosi rajun inspiksen ja tsempin päälle.

Viikonloppuna oli "kaikki" taas tehnyt sairaan makeita tuloksia, ja mä en tajuu miten ne sen tekee. Me vaan räävitään noiden kahden liikkeen kanssa eikä ikinä päästä eteenpäin. Ei ikinä. Taas mietin, ei siis käytännössä tehty mitään, kunhan koitin kirkastaa päässäni ajatusta, luokse tulon seisomisesta ja... en mä tiiä miten mä sen teen :( En usko että se takalelu sit kuitenkaan oikeasti toimii (eihän se lelu toimi siellä ruudussakaan, ihan yhtä tyhjän kanssa :( ) Mutta miten sitten? Namitus ei auta kun ei se ole tarpeeksi kivaa, siis kyllähän Hip pysähtyy... valuttuaan aina sen 1 tai jopa 2 mittaansa. Mä haluan et se pysähtyy kunnolla! Mut mitään ei voi heittää kun se taas on jotain aivan kamalaa :( Kamikaze Hip :(